Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Kuningattaren pikkuleivät eli biscotti regina

Kuva
Leipominen ei ole minun juttuni, joten tarvitsen aivan erityisen hyvän syyn ennen kuin tartun jauhopussiin. Nämä pikkuleivät ovat sellainen. Niissä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta olen pikkuhiljaa koukuttunut niihin Palermon matkoillani sen verran pahasti, että kun lokakuun reissulta hamstratut pikkuleivät olivat loppuneet, oli pakko kaivaa jauhopussi kaapista ja ottaa vatkain kauniiseen käteen. Biscotti regina tai biscotti reginelle  ovat olennainen osa sisilialaista arkea ja niitä syödään aamiaisella, välipalaksi, kahvin kanssa tai jälkiruokana makean viinitilkan kanssa. Pikkuleivät ovat varsin yksinkertaisia tehdä ja niitä voi ainakin Palermossa ostaa kutakuinkin jokaisesta leipomosta, jos leipominen ei huvita. Kuningattaren pikkuleivät saavat ominaismakunsa ja ulkonäkönsä seesaminsiemenistä, joissa ne kieritellään kauttaaltaan ennen paistamista. Toinen pikkuleipien juju on hirvensarvisuola, joka tekee koostumuksesta murean. Voit toki korvata hirvensarvisuolan leivin

Spaghetti alla puttanesca on pyjamapäivän pelastaja

Kuva
Aina toisinaan tulee päiviä, ettei voi, ehdi tai halua lähteä kauppaan. Onnekkaalla on silloin kaapissa valmiina ainekset spaghetti alla puttanescaa varten. Puttanesca on yksi yksinkertaisimmista ja nopeimmista pastoista valmistaa ja ennen kaikkea sen maku vie jalat alta. Kuten olen maininnut, jostain syystä  italialaiset nimeävät juuri pastaruokiaan varsin värikkäällä tavalla ja "spagetti huoran tapaan" lienee joukosta tunnetuimpia. Nimen alkuperästä kerrotaan useita eri versioita, mutta ei olisi ihme, jos sen alkuperä todella olisi Lazion tai Campanian alueen bordelleissa. Ruokalajin raaka-aineet ovat edullisia, hyvin säilyviä ja sen voi taikoa käden käänteessä pöytään mihin kellon aikaan tahansa. Puttanesca-kastiketta saa ostaa valmiinakin, mutta tykkään tehdä sen alusta saakka itse sen takia, että voin säädellä ainesosien suhteita mieleisekseni. Kaupan kastikkeissa on omaan makuuni liikaa tomaattia ja liian vähän anjovista ja kaprista. Kastikkeen on tarkoitus anta