Iloa liedellä

Talvessa parasta ovat blinit ja vähintään kerran talvessa pitää syödä kunnon bliniöverit. Kuumat, rapeat blinit lisukkeineen vain ovat niin vastustamattomia, että niitä tulee aina syödyksi pari liikaa. Isän puolelta sukuni on Karjalan kannakselta ja niinpä blinit (joskus jopa kaviaarin kera!) tulivat tutuiksi jo lapsena isoäitini ruokapöydän ääressä. Isoäidiltä on myös peräisin keittiöni kallein aarre, sukupolvelta toiselle kulkenut valurautainen blinipannu, jonka pinta on satiinimaisen sileä. Olen sittemmin hankkinut sen kaveriksi uusia valurautaisia blinipannuja, mutta ne vaatinevat vielä sata vuotta käyttöä ennen kuin saavuttavat yhtä sileän ja tarttumattoman pinnan. Oma blinireseptini pohjautuu isoäidiltä saamaani reseptiin, jota olen keventänyt sen verran, etten tee juurta kermaan vaan täysmaitoon. Näistä blineistä tulee ohuita ja pitsisiä eikä mitään paksuja pullamössöjä. Kun blinit tehdään puhtaasti tattarijauhosta, ne ovat paitsi maukkaita, myös gluteenittomia.  Suolaa

Joskus kannattaa sortua heräteostoksiin, etenkin jos ne eivät tule kovin kalliiksi. Muutama päivä sitten näin kaupassa sievään pieneen lastukoriin pakattuna kaksi sisilialaista sitruunaa sitruunan oksan päälle aseteltuna. Kilohintahan oli tietysti naurettavan kallis tavallisiin sitruunoihin verrattuna, mutta jotenkin siinä hetkessä muisto lomista Sisilian auringon alla vei voiton järjestä ja kannoin sitruunat onnellisena kotiin. Kun kysyin mieheltäni, miten minun kannattaisi hyödyntää kallisarvoiset sitruunani, vastaus tuli empimättä: sitruunarisottoa! Toden totta, olin aivan unohtanut, millainen suuta hemmotteleva ihanuus tämä kermaisen pehmeä risotto on. Tämän sitruunarisoton äiti on Anna del Conte, italialaissyntyinen englantilainen ruokakirjailija ja -historioitsija. Kuuluisaksi reseptin on kuitenkin tehnyt Nigella Lawson, joka on Anna del Conten suuri ihailija. Jostain syystä hän on jättänyt omasta versiostaan pois salvian, mutta minusta se sopii risottoon erinomaisesti.

Liekö syynä ulkona vallitseva pimeys, lähestyvä joulu vai mikä, mutta yhtäkkiä olen alkanut himoita erilaisia leivonnaisia ja tämä tiiviin mehevä hedelmäkakku suorastaan vaati tulla tehdyksi. Sen maku sopii hyvin joulunaikaan ja joulun jälkeen voit vaikka upottaa siihen joulusta ylijääneet pähkinät ja kuivahedelmät. Onni on moneen kertaan koeteltu luottoresepti, jonka onnistumista ei makeanhimon iskiessä tarvitse jännittää. Koska rasvaa tai munia ei tarvitse vatkata, kakku valmistuu alkuvalmistelujen jälkeen todella helposti. Olen saanut reseptin italialaiselta kokilta Francesco Benedettiltä, jonka kursseilla olen oppinut valtavasti sekä Italian maakuntien ruokaperinteistä että ruuanlaiton tekniikoista. Jääkaapista löytynyt vaniljakastike sopi mainiosti kakun kaveriksi Resepti 250 gr vehnäjauhoja 250 gr sokeria 125 gr voita 3 munaa 2 tl vaniljasokeria 100 gr saksanpähkinän sydämiä 100 gr rusinoita 100 gr kuivattuja viikunoita voita ja korppujauhoja vuokaan tomusok

Käsintehty tuorepasta on vastustamattoman ihanaa ja tilaan sitä ravintolassa aina, jos sitä vain on tarjolla. Tuorepastoista scialatielli on yksi parhaista ja se on ihanaa siksikin, että se on paljon helpompi tehdä kuin lausua! Sen valmistamiseen ei tarvita edes pastakonetta. Ensimmäinen kohtaamiseni scialatiellin kanssa oli ischialaisessa Pane e vino -ravintolassa ja sieltä olen kopioinut myös pastan yksinkertaisen, mutta herkullisen kastikkeen. Helsinkiläinen versio ei tietenkään yllä samoihin sfääreihin kuin Ischia Porton rantaravintolassa tuoreista katkaravuista ja paikallisista, taivaallisista sitruunoista tehtynä, mutta kyllä sekin tuo mukanaan pienen tuulahduksen Välimeren tunnelmaa. Scialatielli on siinä mielessä erityinen pasta, että siitä tiedetään sekä syntymävuosi että isä. Pastan on luonut kokki Enrico Cosentino vuonna 1978 eli se on suhteellisen uusi tulokas pastauniversumissa. Scialatielli poikkeaa perinteisistä pastoista myös siinä, että siihen on käytetty maitoa