Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Kalanrakastajien kohtaaminen Tukkutorin kalan brunssilla

Kuva
Tukkutorin kalakauppa kutsuu itseään eurooppalaiseksi kalakaupaksi stadin sydämessä. Siitä, onko Tukkutori Stadin sydäntä voidaan olla monta mieltä, mutta olin muutaman kerran aiemmin käynyt siellä kalaostoksilla ja vaikuttunut sekä heidän osaamisestaan että tuotteidensa laadusta. Hinnat eivät tietenkään ole kaupungin edullisimmat, mutta laadusta kannattaa maksaa. En esimerkiksi ole koskaan saanut yhtä kauniisti käsiteltyjä ja tuoreita kuhafileitä kuin sieltä. Odotukset olivat siis jo valmiiksi korkealla, kun ehdotin ystävilleni tapaamista Tukkutorin kalan brunssilla. Liike tarjoilee brunssia lauantaisin klo 11-16 ja varasin pöydän meille heti yhdeltätoista. Asiakaspaikkoja ei ole kovin monta ja siksi he suosittelevatkin pöytävarauksen tekoa brunssille. Me olimme kuitenkin ainoat aikaisin saapujat, muita brunssille tulijoita alkoi saapua paikalle tunnin-puolentoista päästä ja lopulta tupa olikin aivan täysi. Itse asiassa saavuimme paikalle pikkuisen etuajassa, mutta brunssis