Iloa liedellä

Pitkästä aikaa näin kaupan kalatiskillä kokonaisia silakoita ja päivän ruokasuunnitelmat muuttuivat siinä silmänräpäyksessä. Mieleni oli tehnyt jo jonkin aikaa sisililaista perinneruokaa sarde a beccaficoa ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus, tosin silakoista tehtynä, mutta kuitenkin. Ruokalajin nimi tarkoittaa suunnilleen sardiineja lehtokertun tapaan ja viittaa Sisilian entisaikojen ylimystön mieltymykseen syödä pikkulintuja suurena herkkuna. Tapa, joka sai muun muassa Zachris Topeliuksen, suuren eläinten ystävän, pois tolaltaan. Ja ihan kamaltahan se tuntuukin, että meidän lyhyen suvemme sulostuttajat päätyvät muuttomatkallaan herkkusuiden patoihin. Köyhällä kansalla ei moisiin kommervenkkeihin ollut varaa, mutta perheenemäntien kekseliäisyydellä vaatimattomasta sardiinista jalostettiin tämä herkullinen kopio herrojen herkusta. Jos silakoiden perkaaminen ei ole suosikkipuuhaasi, voit tietenkin tehdä silakkakääröt myös valmiiksi peratuista fileistä. Sillä tavalla tehtäessä hukat...

Ihastukseni italialaiseen keittiöön on ollut sen verran pikäaikaista ja vahvaa, että ranskalainen keittiö on jäänyt tuntemattomammaksi. Olen toki syönyt Helsingin ranskalaisissa ravintoloissa mielihyvin, mutta omaan keittiöön ranskalaiset reseptit eivät vain ole kantautuneet. Niinpä viisi päivää Champagnessa olivat mitä mainioin tilaisuus tutustua paitsi samppanjaan, myös ranskalaisen keittiön maailmaan. Jos miettii, mitä päällimmäisenä jäi matkan ravintoloista mieleen, niin se, että ruoka oli varsin tuhtia ja lihapitoista. Pääruuan kylkeen tuli yleensä varmuuden vuoksi vielä pari-kolme perunaa, ettei vain jäisi nälkä ja kasvissyöjille oli yleensä vain yksi, tylsähkön kuuloinen annos listalla. Positiivista lihaisessa perinteessä on se, että tarjolla oli kaikkea muutakin kuin pihviä. Listan kallein annos saattoi olla kateenkorva ja muutenkin sisäelimet ja muut Suomessa hyljeksityt osat eläimestä, kuten porsaan sorkat ja vasikan pää, olivat ruokalistojen vakiovalikoimaa. Ranskassa ei s...

Ulkona syömisen parhaita puolia ovat virikkeet, joita hyvästä ruuasta saa tuliaisina omaan keittöönsä. Tämän keiton innoittajana toimi  ravintola Spisin kerrassaan hurmaava mukulasellerikeitto . Pieni tutustuminen Fineliin paljasti, että mukula- eli juuriselleri on paitsi maukasta, myös erittäin kevyttä syötävää. Siis täydellinen raaka-aine paastopäiviin. Tunnustan suoraan, että tämä versio mukulasellerikeitosta ei pärjää alkuunkaan Spisin versiolle, mutta hyvää se on silti - ja yksinkertainen tehdä! Mukulaselleri on jäänyt ihan syyttä suotta muiden juuresten varjoon, joten hehkutan sitä jo ihan siksi, että siitä saa vaihtelua ruokalistalle. Minullekin mukulaselleri oli pitkään jotain, jota oli käytetty vähän paremmin tehdyssä lihakeitossa. Jos oikein riehaannuin, saatoin tehdä siitä Waldorfin salaattia, mutta silloinkin yleensä puolet jäi käyttämättä, kunnes se nahistui pois vihanneslaatikon pohjalla. Keiton lisäksi olen viime aikoina herkutellut mukulasellerillä paahta...

HS:n eilen ilmestynyt Kuukausiliite antoi kimmokkeen kirjoittaa silakka-aiheinen postaus, jotta edes muutama ihminen innostuisi syömään silakkaa. Silakansyöntimme on nykyään lähes olematonta, vain 600 gr vuodessa per nenä ja se on aivan liian vähän! Ei ole mitään järkeä rahdata tänne Norjassa kasvatettua kassilohta ja samaan aikaan kuskata herkullista villikalaa minkkien ruuaksi. Silakalla on tietysti vähän ankea maine. Ajatuskin koulun tai armeijan silakkalaatikosta saa monilla kurkun kutisemaan eikä dioksiiniuutisoinnitkaan varsinaisesti lisänneet silakan houkuttelevuutta. Niinpä silakka on syytä ajatella uusiksi ja tuunata siitä aivan uusi ruokalaji. Silakkapullat sisilialaisittain on suomalaistettu versio polpetti di sardesta. Rusinat, pinjansiemenet ja minttu antavat siinä arkiselle silakallemme uuden, eksoottisen vivahteen.  Sisiliassa sardiinipullat tarjoillaan joko haaleana alkupalana tai pääruokana. Viimeksi söimme niitä alkupalana Mondellossa trattoria Da Enzossa ...

Joskus kannattaa sortua heräteostoksiin, etenkin jos ne eivät tule kovin kalliiksi. Muutama päivä sitten näin kaupassa sievään pieneen lastukoriin pakattuna kaksi sisilialaista sitruunaa sitruunan oksan päälle aseteltuna. Kilohintahan oli tietysti naurettavan kallis tavallisiin sitruunoihin verrattuna, mutta jotenkin siinä hetkessä muisto lomista Sisilian auringon alla vei voiton järjestä ja kannoin sitruunat onnellisena kotiin. Kun kysyin mieheltäni, miten minun kannattaisi hyödyntää kallisarvoiset sitruunani, vastaus tuli empimättä: sitruunarisottoa! Toden totta, olin aivan unohtanut, millainen suuta hemmotteleva ihanuus tämä kermaisen pehmeä risotto on. Tämän sitruunarisoton äiti on Anna del Conte, italialaissyntyinen englantilainen ruokakirjailija ja -historioitsija. Kuuluisaksi reseptin on kuitenkin tehnyt Nigella Lawson, joka on Anna del Conten suuri ihailija. Jostain syystä hän on jättänyt omasta versiostaan pois salvian, mutta minusta se sopii risottoon erinomaisesti. ...

Peruskoulu teki parhaansa luodakseen minulle elinikäisen inhon kurpitsaa kohtaan loputtomalla kurpitsapikkelsin tuputtamisella. Onneksi se ei onnistunut. Viime vuosina kauppoihin on syksyisin tullut ilahduttava määrä eri muotoisia ja värisiä, kotimaisia kurpitsoja. Eräs uusista tulokkaista vihannestiskeillä on hokkaidokurpitsa ja voi jestas, miten hyvää se on! Hokkaidokurpitsa kypsyy sen verran nopeasti, että sen ehtii arkenakin kypsentää lisukkeeksi. Lisäksi kypsennetyn kurpitsan kuori on niin pehmeä, että sen voi syödä eli kurpitsan voi hyödyntää lähes kokonaan.  Kurpitsojen makeusaste vaihtelee jonkin verran, mutta parhaimmillaan hokkaidokurpitsa on pyörryttävän hyvää ihan sellaisenaan. Hokkaidokurpitsasta saakin helposti maukkaan alkupalan tai pääruuan lisukkeen. Yksinkertaisimmillaan tarvitset kurpitsan lisäksi vain hiukan suolaa ja öljyä - sekä tukevan veitsen. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Huuhtele kurpitsa ja kuivaa se. Laita kurpitsa leikk...

Paastopäivä ja ulkolämpötila huitelee lähellä 30 astetta jo yhdeltätoista. Tänään ei todellakaan ollut vaikeaa päättää, mitä söisi lounaaksi! Gazpacho on Andalusian viileä lahja maailmalle. Alkuperäinen gazpacho oli aika eri juttu kuin nykypäivänä tarjottavat gazpachot. Yhteistä niille on kuitenkin kuivahtanut leipä, valkosipuli, oliiviöljy, suola ja viinietikka sekä tietysti tarjoilulämpötila. Leivän rooli gazpachossa on sakeuttaa keitto ja antaa sille ruokaisuutta. Toisaalta se tekee keitosta ikävän näköistä mössöä. Helpointa mielestäni onkin tarjoilla leipä keiton ohessa pieninä krutonkeina. Silloin keitto on paitsi kaunis, myös gluteeniton ja halukkaat voivat suurustaa oman annoksensa mieleisekseen. Toinen asia, jonka jätän omasta versiostani pois, on sipuli. Raaka sipuli saa minut röyhtäilemään loppupäivän, ei kiva. Jos haluat keittoon sipulia, kannattaa se hienontaa juuri ennen ruokalua ja tarjoilla erillisestä kiposta. Ilman vaikutus muuttaa sipulin maun epämiellyttäväks...

Pyrähdimme loman alkajaisiksi Köpikseen. Mielikuvani tanskalaisesta gastronomiasta olivat ennen matkaa hyvin kahtalaiset: Kööpenhamina on pohjoismaisista kaupungeista saanut nauttia eniten Michelinin tähtisateesta, mutta toisaalta mielikuvani perinteisestä tanskalaisesta ruuasta oli sikaa ja silliä. Porsas ei koskaan ole kuulunut suosikkeihini, joten pelasin varman päälle ja varasin ennen lähtöä pöydän parista hyvät arvostelut saaneesta kalaravintolasta. Fishmarket Ensimmäisenä iltana söimme Fishmarketissa , joka sijaitsee Kongens Nytorvin välittömässä läheisyydessä. Paikka on melko pieni ja viihtyisä, seinien kaakelit toivat mieleen kauppahallin ja valaisimien varjostimet muistuttivat kampasimpukoita. Varsin tunnelmallinen paikka siis. Sijainti ja kaupungin yleinen hintataso huomioon ottaen Fishmarket on varsin kohtuuhintainen. Kolmen ruokalajin menu maksoi 345 kruunua eli noin 46 euroa ja se osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Alkuruokana oli kampasimpukkatartar henkäyks...

Parasta tehdä tunnustus heti alkuun. Tämä resepti on varastettu. Varkaus on totta kai synti, mutta suurempi synti olisi olla jakamatta näin herkullinen resepti! Söin tämän version tartarista palermolaisessa L'Ottava nota -ravintolassa . Ravintola sijaitsee Palermon vanhimmassa kaupunginosassa La Kalsassa, joka on kauniisti sanottuna varsin autenttinen. Ravintola sen sijaan oli lähes skandinaavisen viileästi sisustettu ja moderni, mutta ruoka kunnioitti sisilialaisia perinteitä tyylikkäällä twistillä. Suosittelen lämpimästi syömään siellä, mikäli satutte niille kulmille. Alkuperäinen tartar ei tietenkään ollut tehty graavilohesta vaan tuoreesta tonnikalasta, mutta koska tarpeeksi tuoretta tonnikalaa ei täältä yksikertaisesti saa, on parempi turvautua siihen mitä on. Man tager vad man haver, kuten Cajsa Warg sanoi. Olimme syöneet tonnikalatartaria samalla reissulla jo aiemminkin, koska Palermossa tonnikala on paikallisesti pyydettyä ja aina hyvää. Tämä versio oli kuitenki...