Iloa liedellä

Tukkutorin kalakauppa kutsuu itseään eurooppalaiseksi kalakaupaksi stadin sydämessä. Siitä, onko Tukkutori Stadin sydäntä voidaan olla monta mieltä, mutta olin muutaman kerran aiemmin käynyt siellä kalaostoksilla ja vaikuttunut sekä heidän osaamisestaan että tuotteidensa laadusta. Hinnat eivät tietenkään ole kaupungin edullisimmat, mutta laadusta kannattaa maksaa. En esimerkiksi ole koskaan saanut yhtä kauniisti käsiteltyjä ja tuoreita kuhafileitä kuin sieltä. Odotukset olivat siis jo valmiiksi korkealla, kun ehdotin ystävilleni tapaamista Tukkutorin kalan brunssilla. Liike tarjoilee brunssia lauantaisin klo 11-16 ja varasin pöydän meille heti yhdeltätoista. Asiakaspaikkoja ei ole kovin monta ja siksi he suosittelevatkin pöytävarauksen tekoa brunssille. Me olimme kuitenkin ainoat aikaisin saapujat, muita brunssille tulijoita alkoi saapua paikalle tunnin-puolentoista päästä ja lopulta tupa olikin aivan täysi. Itse asiassa saavuimme paikalle pikkuisen etuajassa, mutta brun...

Ulkona syömisen parhaita puolia ovat virikkeet, joita hyvästä ruuasta saa tuliaisina omaan keittöönsä. Tämän keiton innoittajana toimi  ravintola Spisin kerrassaan hurmaava mukulasellerikeitto . Pieni tutustuminen Fineliin paljasti, että mukula- eli juuriselleri on paitsi maukasta, myös erittäin kevyttä syötävää. Siis täydellinen raaka-aine paastopäiviin. Tunnustan suoraan, että tämä versio mukulasellerikeitosta ei pärjää alkuunkaan Spisin versiolle, mutta hyvää se on silti - ja yksinkertainen tehdä! Mukulaselleri on jäänyt ihan syyttä suotta muiden juuresten varjoon, joten hehkutan sitä jo ihan siksi, että siitä saa vaihtelua ruokalistalle. Minullekin mukulaselleri oli pitkään jotain, jota oli käytetty vähän paremmin tehdyssä lihakeitossa. Jos oikein riehaannuin, saatoin tehdä siitä Waldorfin salaattia, mutta silloinkin yleensä puolet jäi käyttämättä, kunnes se nahistui pois vihanneslaatikon pohjalla. Keiton lisäksi olen viime aikoina herkutellut mukulasellerillä paahta...

HS:n eilen ilmestynyt Kuukausiliite antoi kimmokkeen kirjoittaa silakka-aiheinen postaus, jotta edes muutama ihminen innostuisi syömään silakkaa. Silakansyöntimme on nykyään lähes olematonta, vain 600 gr vuodessa per nenä ja se on aivan liian vähän! Ei ole mitään järkeä rahdata tänne Norjassa kasvatettua kassilohta ja samaan aikaan kuskata herkullista villikalaa minkkien ruuaksi. Silakalla on tietysti vähän ankea maine. Ajatuskin koulun tai armeijan silakkalaatikosta saa monilla kurkun kutisemaan eikä dioksiiniuutisoinnitkaan varsinaisesti lisänneet silakan houkuttelevuutta. Niinpä silakka on syytä ajatella uusiksi ja tuunata siitä aivan uusi ruokalaji. Silakkapullat sisilialaisittain on suomalaistettu versio polpetti di sardesta. Rusinat, pinjansiemenet ja minttu antavat siinä arkiselle silakallemme uuden, eksoottisen vivahteen.  Sisiliassa sardiinipullat tarjoillaan joko haaleana alkupalana tai pääruokana. Viimeksi söimme niitä alkupalana Mondellossa trattoria Da Enzossa ...

Spis on yksi niistä ravintoloista, joissa minun oli pitänyt käydä jo pidemmän aikaa. Konsepti vaikutti mielenkiintoiselta ja olin kuullut siitä paljon hyvää. Itse asiassa tälläkin kertaa minulla oli pari muuta muuta ravintolaa ensin tähtäimessä, mutta onneksi ne olivat täyteen buukattuja. Muuten tämä onnellinen kohtaaminen olisi taas siirtynyt jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ravintola Spisin juuret ovat Porvoossa, mutta nykyisellä paikallaan se on ehtinyt toimia jo seitsemän vuotta eli mistään uudesta tulokkaasta ei ole kysymys. Ravintolassa on vain 18 paikkaa, se ei taida markkinoida itseään juurikaan eivätkä sitä pyörittävät henkilöt ole ravintolajulkkiksia, joten voinee sanoa, että se on yksi Helsingin keskustan parhaimmin varjeltuja salaisuuksia. Siellä illastettuani en ihmettele yhtään, että asiakkaita tuntuu silti riittävän, vaikkei mitään suurta rummutusta paikasta pidetäkään. Ruoka ja palvelu ovat aivan huipputasoa! Harvassa paikassa olen saanut yhtä asiantuntevaa ja hen...

Rakastan runsaita aamiaisia - etenkin, jos niitä ei tarvitse syödä aamulla anivarhain vaan lähempänä puolta päivää. Idea uunibrunssiin lähti näkemästäni  pienten uunimunakkaiden reseptistä . Ajattelin, että olisi hauska toteuttaa brunssi, jonka keskeiset osat valmistuvat samanaikaisesti uunissa, ja pienen kehittelyn jälkeen onnistuinkin aika mainiosti. Alkuvalmistelut veivät tietysti aikansa, mutta sitten kun ruuat olivat uunissa, ehdin hyvin siivota keittiön, kattaa pöydän ja vielä hengähtääkin hetken ennen asettumista kirjaimellisesti uunituoreiden herkkujen ääreen. Tämä oli vasta ensimmäinen kokeilu, mutta varmasti tulen tekemään uunibrunssin uudestaan uusina variaatioina. Tällä kertaa laitoin uunissa kesäkurpitsamuffineita, juustomunakkaita ja paahdettuja kirsikkatomaatteja, mutta uusia ideoita on jo muhimassa korvien välissä. Munakkaiden sijasta olisi kiva kokeilla esimerkiksi kuppimunia ihan vain siksi, että niillä on niin hauska nimi ranskaksi: oeufs en cocotte. Sää...

Talvessa parasta ovat blinit ja vähintään kerran talvessa pitää syödä kunnon bliniöverit. Kuumat, rapeat blinit lisukkeineen vain ovat niin vastustamattomia, että niitä tulee aina syödyksi pari liikaa. Isän puolelta sukuni on Karjalan kannakselta ja niinpä blinit (joskus jopa kaviaarin kera!) tulivat tutuiksi jo lapsena isoäitini ruokapöydän ääressä. Isoäidiltä on myös peräisin keittiöni kallein aarre, sukupolvelta toiselle kulkenut valurautainen blinipannu, jonka pinta on satiinimaisen sileä. Olen sittemmin hankkinut sen kaveriksi uusia valurautaisia blinipannuja, mutta ne vaatinevat vielä sata vuotta käyttöä ennen kuin saavuttavat yhtä sileän ja tarttumattoman pinnan. Oma blinireseptini pohjautuu isoäidiltä saamaani reseptiin, jota olen keventänyt sen verran, etten tee juurta kermaan vaan täysmaitoon. Näistä blineistä tulee ohuita ja pitsisiä eikä mitään paksuja pullamössöjä. Kun blinit tehdään puhtaasti tattarijauhosta, ne ovat paitsi maukkaita, myös gluteenittomia.  Suo...

Joskus kannattaa sortua heräteostoksiin, etenkin jos ne eivät tule kovin kalliiksi. Muutama päivä sitten näin kaupassa sievään pieneen lastukoriin pakattuna kaksi sisilialaista sitruunaa sitruunan oksan päälle aseteltuna. Kilohintahan oli tietysti naurettavan kallis tavallisiin sitruunoihin verrattuna, mutta jotenkin siinä hetkessä muisto lomista Sisilian auringon alla vei voiton järjestä ja kannoin sitruunat onnellisena kotiin. Kun kysyin mieheltäni, miten minun kannattaisi hyödyntää kallisarvoiset sitruunani, vastaus tuli empimättä: sitruunarisottoa! Toden totta, olin aivan unohtanut, millainen suuta hemmotteleva ihanuus tämä kermaisen pehmeä risotto on. Tämän sitruunarisoton äiti on Anna del Conte, italialaissyntyinen englantilainen ruokakirjailija ja -historioitsija. Kuuluisaksi reseptin on kuitenkin tehnyt Nigella Lawson, joka on Anna del Conten suuri ihailija. Jostain syystä hän on jättänyt omasta versiostaan pois salvian, mutta minusta se sopii risottoon erinomaisesti. ...