Ankanrintaa appelsiinikastikkeessa

Ankka on yksi maukkaimmista linnuista ja sen rintafile on varsin turvallinen vierastarjottava, koska se on niin rasvaista ja mehukasta, että sitä on kutakuinkin mahdotonta pilata. Etenkin jos näet kaupassa tarjolla kotimaista ankkaa, kannattaa tarttua tilaisuuteen!

Appelsiini ja ankka ovat perinteinen makuyhdistelmä eikä ihme. Appelsiinin happamuus leikkaa mukavalla tavalla ankan rasvaisuutta ja sen makeus korostaa ankan makua. Tämä resepti on todella yksinkertainen ja saat mukavasti sujautettua siihen myös laivalta ostamasi liköörin jämät!


Lautasella ankanrintaa appelsiinikastikkeessa sekä lohkoperunoitaResepti

Neljä annosta

2 ankan rintafilettä (yhteensä noin 700 gr)
1 luomuappelsiini
1/2 dl appelsiinilikööriä
30 gr voita
mustapippuria myllystä
suolaa

Nosta fileet huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.

Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen, kun aloitat ruuan valmistamisen. Laita tarjoiluvati uuniin.

Leikkaa fileiden nahkapuolelle lihan pintaan saakka ulottuvat vinosuuntaiset viillot noin 1 cm välein. Laita fileet kuivaan, kylmään paistinpannuun nahkapuoli pannua vasten ja käännä levy päälle paistamislämpötilaan. Tarkoitus on, että rasva sulaa hitaasti pannun kuumetessa. Jos sinulla on kaasuliesi, aloita paistaminen hyvin matalalla lämmöllä, kunnes pannulle on sulanut rasvaa tarpeeksi varsinaista paistamista varten.

Paista nahkapuolta, kunnes se saa kauniin värin ja käännä fileet. Paista lihaa muutama minuutti toiselta puolelta, kunnes sekin saa kunnolla väriä. Käännä vielä kerran nahkapuoli alaspäin, mausta fileet pippurilla ja suolalla, anna olla vielä hetki pannulla .

Ota tarjoiluvati uunista, nosta fileet siihen nahkapuoli ylöspäin ja laita uuniin jälkikypsymään noin 10-15 minuutiksi riippuen siitä, kuinka kypsäksi haluat lihan. Itse en ole raa'an linnunlihan ystävä, joten annan fileiden kypsyä läpikypsäksi.

Imeytä paistinpannuun kertynyt rasva talouspaperiin ja heitä biojätteeseen. Voit myös siivilöidä ja jäähdyttää rasvan, jos niin haluat. Ankan rasvassa paistetut lohkoperunat ovat taivaallisen hyviä!

Lihan ollessa uunissa pese appelsiini ja raasta siitä kuoren keltainen osa hienoteräisellä raastimella. Halkaise appelsiini ja purista sen mehu.

Kun ankka on ollut aikansa uunissa, nosta se leikkuulaudalle lepäämään peiteltynä noin kymmeneksi minuutiksi ennen leikkaamista. Jos leikkaat sen heti, kaikki nesteet valahtavat fileestä laudalle.

Fileiden lepäillessä ota paistinpannu, jossa paistoit fileet ja laita se levylle lämpiämään. Laita pannulle appelsiinin mehu ja kuoriraaste, appelsiinilikööri sekä ankasta uunissa tarjoiluvadille valunut neste. Laita vati vielä takaisin uuniin, jotta se pysyy lämpimänä tarjoiluun saakka.

Keitä kastiketta kasaan puuhaarukalla sekoitellen, kunnes kastike paksuuntuu siirappimaisen sakeaksi. Nosta paistinpannu pois levyltä ja lisää voi. Sekoita, kunnes kastike on tasaista ja kiiltävää.

Leikkaa ankka noin puolen sentin vahvuisiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet tarjoiluvadille. Valuta kastike tasaisesti viipaleiden päälle. Vie pöytään ja ota kehut vastaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotokammoisen ahvenpihvit

Samettinen mukulasellerikeitto

Paastopäivän tonnikalasalaatti