Ravintola Andrea - herkkuja ja huteja

Huhtikuussa avautuneen Hotelli St Georgen ravintola Andrea edustaa anatolialais-pohjoismaista keittiötä ja sen listan on luonut palkittu suomalais-turkkilainen kokki Mehmet Gürs. Turkkilaisesta keittiöstä minulla ei satunnaisia kebabeja lukuunottamatta ollut oikein mitään käsitystä, mutta ravintolan sivuilta menua lukiessa tuli mieleen georgialaisen keittiön herkut. Odotin iltaa siis varsin innokkaasti.




Ravintola arvosteltiin varsin suopeasti Nytissä, mikä varmasti osaltaan vaikutti siihen, että perjantai-iltana paikka oli tupaten täynnä.

Meidät otettiin ovella ystävällisesti vastaan ja vietiin pöytäämme. Pöydän nähtyäni mielialani laski useita asteita. Kahden hengen pöytämme oli pieni ja ahdettu muiden pöytien väliin niin, että istuin käytännöllisesti katsottuna muiden vieraiden päällystakkien seassa. Hivutimme vaivihkaa pöytää keskemmälle käytävää, mikä taas tarkoitti sitä, että mieheni sai illan mittaan muutamastakin kyynärpäästä selkäänsä.

Toinen asia, jonka huomasin välittömästi saliin tultuani, oli sen onneton akustiikka. Pidän puheensorinasta ja ruokahalua herättävästä astioiden kilinästä. Nyt melutaso oli kuitenkin sellainen, että se oikeasti häiritsi normaalia keskustelua.

Tarjoilija istutti meidän paikoillemme - ja hävisi. Saimme istuskella pitkän tovin keskenämme ennen kuin toinen tarjoilija hoksasi, että meillä ei ollut sen enempää ruokalistoja kuin vettäkään. Hän pahoitteli tapahtunutta ja kiikutti pöytään sekä listat että veden. Harmillisesti emme huomanneet heti, että viinilista jäi uupumaan.

Samaisen tarjoilijan tultua ottamaan tilaustamme kysyin häneltä viineistä. Hänen suosittelemansa viini ei minusta kuitenkaan kuulostanut parhaalta vaihtoehdolta ruuillemme, joten pyysin, että saisin nähdä viinilistan. Tarjoilija toi listan, mutta ei suositellut tai esitellyt siinä olevia viinejä millään tavalla. Onneksi meillä oli runsaasti aikaa googlata mielenkiintoisilta vaikuttavat viinit.

Kun tarjoilija seuraavan kerran tuli pöytäämme, saimme vihdoin annettua koko tilauksen ja jäimme odottamaan ruokia. Olimme valinneet kolme mezzeä: osterit pikkeliliemigranitan kera, muhammaraa eli chilistä saksanpähkinätahnaa ja ohutta leipää sekä grillattua karitsan sydäntä. Ostereiden saapuessa pöytään tulostamme ravintolaan oli kulunut jo kolme varttia. Onneksi osterit olivat suuria ja lihaisia, mikä nosti mielialan taas toiveikkaan odottavaksi.

Seuraava ruokalaji ei sekään pettänyt odotuksia. Saksanpähkinätahna oli suussasulavan herkullista ja chiliä oli juuri se verran, että se toi täyteläisyyttä tahnaan ja jätti mukavan lämmön kielelle. Harmillisesti mukana tullutta ohutta, ihanan rapeaa leipää oli niin vähän, että se hupeni ennen tahnaa. Niinpä söimme tahnan lopun tarjoiluastiasta varsin epähienosti haarukoilla ja tarjoilulusikalla. Olisi ollut synti jättää se syömättä.

Myös kolmas alkuruoka oli nappivalinta. Pienet sydämensuikaleet oli grillattu jokseenkin täydellisesti ja ne olivat ällistyttävän mureita. Köyhänä opiskelijana söin melko usein naudan sydäntä ja olin tottunut siihen, että sydän on aina enemmän tai vähemmän sitkeätä. Täytynee pistäytyä joku päivä hallissa sydänkaupoilla ja kokeilla, onnistuisinko karitsan sydämen kanssa yhtä hyvin vai onko Andrean kokeilla jokin salainen kikka kokinhihassa.

Kun olimme istuneet ravintolassa puolitoista tuntia, pääsimme vihdoin pääruokaan saakka. Mieheni oli tilannut grillattua mustekalaa ja minä olin valinnut karitsankareen. Mustekala oli saatu harvinaisen mureaksi ja siinä oli herkullinen grillin aromi. Sen mukana tarjoiltu granaattiomenavinegrette tuntui minun suussani varsin jyräävältä, mutta miehelleni se sen sijaan näytti maistuvan erinomaisesti.

Karitsankareeni oli periaatteessa hyvää. Liha oli ilmeisesti kypsytetty hitaasti, matalalla lämmöllä, sillä se oli mehukasta ja tasaisen roosaa. Mausta jäi kuitenkin puuttumaan paahtuneen luun lihalle antama aromi, mikä on ikään kuin luun kanssa paistetun lihan pointti. Karitsan kanssa tarjoiltu tabbouleh oli iloinen yllätys. Siihen oli annosteltu reilulla kädellä sumakkia, jonka kirpsakka maku sopi erinomaisesti lampaan kanssa. Annokseen kuului myös iso nokare talon täyteläistä jogurttia.

Kuten sanottua, ilta oli edennyt varsin verkkaisesti ja salin meteli alkoi käydä siinä määrin hermoille, että katsoimme parhaaksi unohtaa jälkiruuat, pyytää laskun ja nauttia digestiivit St Georgen talvipuutarhassa. Kuinka ollakaan, lasku oli väärin, joten jouduimme vielä odottamaan tovin, että saimme laskun oikaistuksi ja pääsimme lähtemään. Kieltämättä huokaisin helpotuksesta siinä kohtaa.

Aamiainen

Olimme yötä St Georgessa, joten pääsimme aamulla testaamaan myös aamiaisen, joka tarjoiltiin samaisessa Andreassa.

Yllättävää kyllä aamussa tuntui olevan paljon enemmän henkilökuntaa kuin edellisenä iltana. Pöydässä odotti korissa kahta erilaista oman leipomon leipää ja kirnuvoita. Kuumasta keittiöstä sai hakea kasvismunakasta, munakokkelia ja makkaroita. Pyynnöstä he valmistivat myös muita kuumia ruokia.

Noutopöydän valikoima ei ollut yhtä laaja kuin esimerkiksi Kämpissä, mutta tarjolla olevat leikkeleet ja juustot olivat huolella valittuja. Talon raparperirahka vei kielen mennessään, samoin oman leipomon bostonpitko. Talon omaa mysliä en kerta kaikkiaan jaksanut enää syödä, mutta paahdettuja, hieman tahmaisia pähkinöitä oli ihan pakko ottaa santsikierros.

Mieheni julisti aamiaisen parhaaksi hotelliaamiaiseksi, jonka hän oli ikinä syönyt. Minulla Klaus K:n aamiainen on edelleen Helsingin ykkönen, mutta Andreaankin tulisin mielelläni uudestaan aamiaiselle. Kävimme vielä hakemassa leipomon puolelta leivän kotiin viemisiksi.

Suosittelisinko?

Ravintola Andrea ilmoittaa olevansa enemmän fun dining kuin fine dining, mutta meidän illastamme oli ikävä kyllä hauskuus kaukana. Hyvä ruoka ei pelasta iltaa, jos palvelu tökkii. Tarjoilijat juoksivat tukka putkella pitkin salia eikä heillä ollut aikaa esitellä ruokia tai muutenkaan tunnustella vieraiden mielialoja. Toivoisin, että luksushotellin ravintolassa panostettaisiin sen verran asiakaskokemukseen, että tarjoilijoita olisi riittävästi, jotta heillä olisi aikaa tehdä työnsä kunnolla. Meluisassa ravintolassa oli myös välillä hankala saada selvää englantia puhuvan tarjoilijan puheesta.

Ruoka oli ehdottomasti herkullista, makuyhdistelmät toimivia ja esillepano konstailematonta, mutta kaunista. Ravintola on hintatasoltaan oman rahan paikka, mikä ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen sijainti huomioon ottaen.

Suosittelen antamaan ravintolalle mahdollisuuden, mutta joskus muulloin kuin pahimpaan ruuhka-aikaan.