Ravintola Spis - parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Spis on yksi niistä ravintoloista, joissa minun oli pitänyt käydä jo pidemmän aikaa. Konsepti vaikutti mielenkiintoiselta ja olin kuullut siitä paljon hyvää. Itse asiassa tälläkin kertaa minulla oli pari muuta muuta ravintolaa ensin tähtäimessä, mutta onneksi ne olivat täyteen buukattuja. Muuten tämä onnellinen kohtaaminen olisi taas siirtynyt jonnekin hamaan tulevaisuuteen.


Ravintola Spisin juuret ovat Porvoossa, mutta nykyisellä paikallaan se on ehtinyt toimia jo seitsemän vuotta eli mistään uudesta tulokkaasta ei ole kysymys. Ravintolassa on vain 18 paikkaa, se ei taida markkinoida itseään juurikaan eivätkä sitä pyörittävät henkilöt ole ravintolajulkkiksia, joten voinee sanoa, että se on yksi Helsingin keskustan parhaimmin varjeltuja salaisuuksia.

Siellä illastettuani en ihmettele yhtään, että asiakkaita tuntuu silti riittävän, vaikkei mitään suurta rummutusta paikasta pidetäkään. Ruoka ja palvelu ovat aivan huipputasoa! Harvassa paikassa olen saanut yhtä asiantuntevaa ja henkilökohtaista palvelua kuin Spisissä. Luultavasti hymyilin leveästi koko ruokailun ajan ja vielä kauan sen jälkeenkin eikä se ollut vain viinin huumaa.

Tyylikseen Spis ilmoittaa olevansa pohjoismainen ruokaravintola, jossa käytetään mahdollisimman paljon puhtaita, pohjoismaisia raaka-aineita. Ihastuttavinta ja yllättävintä oli se, miten paljon Spisin keittiössä saadaan irti kotimaisista kasviksista, jotka näin keskitalvella ovat suurelta osin juureksia eli periaatteessa niitä vähiten hohdokkaita tapauksia.

Asiakas voi valita joko lyhyen (neljä ruokalajia) tai pitkän (kuusi ruokalajia) maistelumenun. Menun saa halutessaan myös kasvisversiona. Meille kerrottiin, että kummassakin vaihtoehdossa on ruokaa saman verran eli annokset ovat vain pienempiä pidemmässä menussa.

Juhlan kunniaksi päätimme mennä pitkän kaavan mukaan ja ottaa menun kanssa sille räätälöidyn viinipaketin. Jos haluaa juoda viiniä ruuan kanssa, suosittelen ehdottomasti valmiin paketin valitsemista! Koska ravintolan annokset perustuvat kasviksille, omin päin niihin olisi ollut jotakuinkin mahdotonta löytää sopivia viinejä. Esimerkiksi porkkana on sen verran makea tapaus, etten ainakaan itse osaisi valita sille viiniparia.


Vaikka menun pituudeksi oli ilmoitettu kuusi ruokalajia, keittiön terveisiä tuli ennen ensimmäistäkään ruokalajia peräti kolme kappaletta! Niistä mieleenpainuvimmat olivat japanilaisen makumaailman mielentuova pikkelöity kaskinauris sekä mukulasellerikeitto, joka oli niin hyvää, että tunsin sitä syödessäni suorastaan sieluni arpien siloittuvan.

Annosten ulkonäkö on huolella suunniteltu uniikkeja astioita myöten, mutta liikaan kikkailuun ei onneksi ole sorruttu vaan ruoka ja sen maku ovat pääosassa. Valittujen raaka-aineiden maut ovat selkeästi tunnistettavissa ja käsittelytavat vain korostavat niitä.


Niille, jotka valittavat, ettei täkäläisista raaka-aineista saa riittävän hienoa aikaiseksi vaan kaikki todella hyvä pitää tuottaa ulkomailta, suosittelen ehdottomasti opintokäyntiä Spisiin. Riittävän laadukkaiden tuottajien löytyminen on varmasti ottanut aikansa, mutta tämän käynnin perusteella tästä maasta saa todistettavasti esimerkiksi suorastaan suussa sulavaa ankkaa.

Listan selkein ulkomaantulokas eli kampasimpukka oli kypsennetty hyvin matalassa lämmössä niin, että sen suutuntuma oli kypsän simpukan, mutta maussa oli jäljellä raa'an simpukan hienoa aromia. Liian monta kertaa pettyneenä en enää tilaa kampasimpukoita Suomessa, mutta onneksi en tällä kertaa päässyt valitsemaan.

Jälkiruokia menussa oli peräti kaksi, mikä sinällään oli hauskaa, mutta täytyy sanoa, että kaiken makuiloittelun jälkeen ne olivat pieniä pettymyksiä. Kumpikin oli sinällään kaunis ja hyvänmakuinen, mutta tavallaan olin jo alkanut odottaa jokaiselta annokselta jotain tajunnan räjäyttävää ja siksi ne varsin turvallisine makumaailmoineen jäivät väkisinkin pääruokien varjoon. Ei pidä opettaa asiakasta liian hyvälle!


Digestiiveissäkin oli pidetty linjasta kiinni ja tarjolla oli kotimaisia tisleitä. Oman etuni vuoksi jätin ne tällä kertaa väliin, samoin kuin pienpaahtimokahvin, jota sai vain vaaleapaahtoisena.

Entä se lasku? Kuten varmaan arvaat, kaikki tämä ihanuus ei tule ilmaiseksi. Pitkä maistelumenu maksoi henkeä kohden 77 euroa ja viinipaketti 40 euroa. Ihan joka viikonloppu ei siis ainakaan tällä tulotasolla käydä hullaantumassa pohjoismaisesta makumaailmasta, mutta aion ehdottomasti palata viimeistään satokauden herkkujen kimppuun. Voin vain kuvitella, mitä Spisin osaamisella saadaan irti kaikesta siitä ihanasta, mitä Suomen kesä tuottaa. Veisin myös epäröimättä ulkomaiset vieraat Spisiin ja sitten hymyilisin ja kohauttelisin muka-vaatimattomasti harteitani sanoen, että meillä nyt vaan on tällaista.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotokammoisen ahvenpihvit

Paastopäivän tonnikalasalaatti

Samettinen mukulasellerikeitto