Juhannuksen ruokaisat salaatit

Sain oivan tilaisuuden pitää juhannuksen kenraaliharjoituksen, kun kirjallisuuspiirimme jäsenet kokoontuivat meille viikonloppuna syömään (puhuimme toki kirjoistakin).

Sunnuntain sää helli meitä, joten oli itsestään selvää, että syömme ulkona. Vaikkei nyt ihan kenttäolosuhteissa oltu, ruokien tuli olla haarukalla syötäviä eivätkä ne saaneet pahastua parin tunnin auringossa olosta. Jotta kaikki vieraat saisivat nauttia ruuista yhtälailla, gluteenittomuus ja vegaanisuus oli myös otettava huomioon.

Hetken pohdinnan jälkeen totesin, että paras vaihtoehto ovat varhaisvihanneksista tehdyt salaatit! Vihannestiskeillä on jo uuden sadon perunaa, porkkanaa, punajuuria, sipulia ja mansikoita. Ei tarvitse olla edes kauhean vege innostuakseen alkukesän tarjonnasta.


Vasemmassa alanurkassa munakoiso-halloumikääröt, niiden yläpuolella grillattua kesäkurpitsaa, paahdettuja kikherneitä, keskellä punajuuri-cashewsalaattia, sen oikealla puolella parsa-perunasalaattia ja edessä kvinoatabbouleh.


Nämä salaatit soveltuvat hyvin myös piknikevääksi, koska ne ovat parhaimmillaan huoneenlämpöisinä eivätkä pilaannu niin helposti kuin kalaa tai lihaa sisältävät salaatit.

Salaattien seuraksi tarjoilin grillattuja kesäkurpitsoita, munakoiso-halloumikääröjä sekä mausteisia paahdettuja kikherneitä. Kikherneitä tein suosiolla heti tuplasatsin enkä turhaan. Koko kipollinen tyhjeni hetkessä!

Kvinoatabbouleh

Tabbouleh on ehdoton lempisalaattini. Se on helppo tehdä, ruokaisa, maukas ja maistuu niinä harvoina hellepäivinäkin, kun mikään muu ei oikein innosta. Harmi vain, että sitä kannattaa tehdä vain silloin, kun tomaatit ovat todella kypsiä ja hyvänmakuisia. Suurimman osan vuotta joudun siis vain haaveilemaan siitä.

Tällä kertaa korvasin bulgurin kvinoalla, jotta salaatti olisi gluteeniton. Kvinoa toimi salaatissa täydellisesti.

1 dl kvinoaa
7 keskikokoista/isohkoa tomaattia
3 uuden sadon pientä sipulia varsineen
2 ruukkua sileälehtistä persiljaa
4 vartta viher- eli marokon minttua
3 rkl sitruunamehua
hyvää extravergine-oliiviöljyä
ripaus suolaa ja pippuria

Pese ja keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaisesti. Kun kvinoa on kypsää, pöyhi sitä haarukalla ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Pilko tomaatit pieniksi, n. 1 cm kuutioiksi ja laita siivilään valumaan hetkeksi. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Käytä myös varsien mehevä, vaaleanvihreä osa. Irrota mintun lehdet ja hienonna ne veitsellä hienoksi silpuksi. Hienonna myös persilja.

Sekoita nostellen isossa kulhossa kvinoa, tomaatit, sipulit, persilja ja minttu. Mausta salaatti sitruunamehulla ja lorauksella oliiviöljyä sekä ripauksella suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin, anna levätä hetki ja tarkista maku. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

Parsa-perunasalaatti

Salaatin koristeeksi nappasin pihasta vesiheinän versoja, jotka
eivät maistu lainkaan hullummalle.
Onneksi kaupasta saa vielä tuoretta parsaa, koska parsan ja perunan yhdistelmä on vain niin tyylikäs. Perunaksi valitsin mielummin ruotsalaisen siiklin kuin kotimaisen varhaisperunan, koska varhaisimmat lajikkeet ovat vain vetisiä.

Jos vain mahdollista, perunat kannattaa keittää jo edellisenä päivänä, jotta ne ovat mahdollisimman kiinteitä ja siten helppo paloitella.

Tämä salaatti kannattaa muutenkin tehdä pari tuntia etukäteen, jotta maut ehtivät sulautua toisiinsa.

n. 750 gr kiinteää uutta perunaa, esim. siikliä keitettynä
500 gr vihreää parsaa
2 uuden sadon pientä sipulia varsineen
2 rkl kapriksia
2 rkl valkoviinietikkaa
0,5 dl hyvää extravergine-oliiviöljyä
0,5 tl suolaa

Kuori parsat ja poista niiden puutunut tyviosa (ks. tarvittaessa ohje). Laita vettä kiehumaan korkealaitaiseen paistinpannuun tai parsakattilaan ja keitä parsoja noin 5-6 minuuttia. Kaada vesi pois, huuhtele parsat nopeasti kylmässä vedessä ja valuta kuiviksi. Taputtele ylimääräinen neste tarvittaessa pois talouspaperilla.

Leikkaa parsat noin 1-1,5 cm mittaisiksi paloiksi. Jätä latvat vähän pidemmiksi. Voit halutessasi ottaa ne sivuun ja koristella niillä valmiin salaatin.

Laita kaprikset likoamaan pieneen kulhoon kylmään veteen.

Paloittele jäähtyneet perunat noin 1 cm kokoisiksi kuutioiksi. Jos ne ovat aivan alkukesän perunoita, niitä ei tarvitse edes kuoria.

Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Käytä myös varsien mehevä, vaaleanvihreä osa.

Valuta kaprikset ja sekoita ne yhdessä muiden ainesten kanssa kulhossa. Mausta salaatti viinietikalla ja oliiviöljyllä. Tarkista ja säädä makua tarvittaessa. Anna levätä pari tuntia, koristele parsannupuilla ja tarjoile.

Punajuuri-cashewsalaatti

Pelkkä uuden sadon punajuurien näkeminen saa kuolan valumaan suupielestäni. Niinpä kun näin niitä kaupassa, oli itsestään selvää, että ne päätyisivät muodossa tai toisessa ruokapöytään.

Punajuurien keittäminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta kypsien punajuurien kuoriminen on hauskaa puuhaa. Sopivan lempeä puristus vyötäisiltä ja punajuuri livahtaa kuorestaan kuin rasvattuna.


750 gr tuoreita punajuuria ilman naatteja
2 rkl balsamicoa
0,5 tl suolaa
200 gr paahdettuja, suolattuja cashewpähkinöitä

Pese punajuuret, mutta älä poista naatinjämiä äläkä juurta, ettei väri karkaa. Keitä punajuuria kiehuvassa vedessä noin 50 minuuttia. Kokeile punajuurien kypsyyttä haarukalla. Kun punajuuret ovat kypsiä, valuta vesi ja laita punajuuret hetkeksi kylmään veteen jäähtymään, että voit käsitellä niitä. Purista punajuuret ulos kuoristaan ja nappaa samalla naatinjäänteet ja juuri pois.

Paloittele punajuuret noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Laita ne kulhoon ja mausta suolalla ja balsamicolla. Rouhi cashewpähkinät karkeaksi rouheeksi. (Kuvassa pähkinät ovat kokonaisia, mutta rouhittuina ne sekoittuvat paremmin salaattiin.)

Juuri ennen tarjoilua kaada punajuuret laakealle vadille ja levitä cashewpähkinät niiden päälle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotokammoisen ahvenpihvit

Paastopäivän tonnikalasalaatti

Samettinen mukulasellerikeitto