Ultima - ihastusta ja ärsytystä Etelärannassa

Ravintola Ultima on kiinnostanut siitä saakka, kun tietoa uudenlaisesta ravintolasta alkoi näkyä julkisuudessa. Pari ravintolassa käynyttä tuttavani kehuivat paikkaa kovasti, joten kun sähköpostiini tupsahti tarjous talon neljän ruokalajin illallisesta kahdelle 98 euron hintaan, tartuin tilaisuuteen oitis ja buukkasin pöydän meille ja ystäväpariskunnallemme.

Seuraavien aterioiden raaka-aineet valmistuvat ravintolan aulassa. Valaistuissa palloissa kasvaa kotisirkkoja.

Ultimassa ollaan otettu tukeva etunoja tulevaisuuteen ja olinkin utelias näkemään, minkälaisia elämyksiä keittiöpäälliköt Henri Alén ja Tommi Tuominen onnistuvat itselleen asettamiensa rajojen puitteissa tuottamaan. Onko kiertotalous itsetarkoitus vai voiko paikkaa arvioida samoilla kriteereillä kuin mitä tahansa ravintolaa?

Ensi vaikutelma oli positiivinen. Meidät otettiin kiireettömän ystävällisesti vastaan ja meille esiteltiin ravintolan puhutuimmat nähtävyydet eli lasipalloissa ruuaksi kasvatettavat kotisirkat sekä hydro- ja aeroponiset viljelmät ennen kuin nousimme ylös ravintolasaliin. Henkilökunta oli selvästi innostunutta ja ylpeitä siitä, mitä tekevät ja ystävällinen palvelu jatkui koko illan.

Entä se ruoka? 

Aloitimme illallisen tilaamalla alkudrinkit ja hiukopalat. Alkudrinkit oli nimetty yksinkertaisen kuvaavasti: hapan, suolainen, makea jne. Tilaamani hapan drinkki oli todella ihastuttavan kirpsakka ja vaikka drinkki oli hyvin pieni, siihen oli tiivistetty paljon makua. Vähemmän oli todella enemmän tässä tapauksessa. Mieheni tilaama suolainen drinkki muistutti maultaan bloody marya ja se tarjoiltiin hauskasti puolustusvoimien peltimukista.

Hiukopalaksi valitsin poronkieltä, joka tarjoiltiin ohueen taikinakääröön leivottuna. Parin suupalan kokoisen piiraan täyte oli sinällään maukas, mutta kielen makua ei siitä voinut erottaa oikeastaan ollenkaan. Vielä suurempi pettymys oli se, että piiras oli selvästi sulatettu pakkasesta, koska sen pohja oli ikävän vettynyt, mikä tämän tasoisessa paikassa on aika paha stiplu.

Menupakettiimme kuului kaksi alkuruokaa, pääruoka ja jälkiruoka. Seurueelta edellytettiin yhtenäistä menuvalintaa ja pääsimmekin helposti yksimielisyyteen ruokalajeista.

Olimme valinneet alkuruuiksi karitsatartarin karhunlaukkakreemin ja keltuaisen kera sekä kuhaa, suolattua kyssäkaalia ja sienisoijaa. Molemmat alkuruuat tuotiin pöytään jaettavina annoksina ja täytyy sanoa, etten vieläkään ymmärrä, minkä takia.

Ravintolassa syömisessä visuaalinen puoli on jollei nyt ihan puolet nautinnosta niin merkittävässä roolissa kuitenkin. Etenkin tartar oli aika surullinen näky sen jälkeen, kun sen ja sen päällä olleen keltuaismaton oli ensin jakanut kahtia lusikalla ja haarukalla ja sitten keinotellut omalle lautaselleen. Suhruinen kasa jauhelihaa ei ole ruokahalua herättävä näky, vaikka liha sinällään olikin oikein makoisaa. Toinen ärsytyksen aihe oli se, että osa annoksista viimeisteltiin pöydässä. En keksinyt mitään järkevää syytä sille ja tuntui, että se oli vain päälle liimattu ohjelmanumero.

Maut olivat onneksi alkuruuissa kohdillaan, joten ärsytykseni haihtui pian. Itse asiassa kuha oli niin taivaallisen hyvää, että ensimmäisen suupalan jälkeen alkoi jo surettaa, ettei tätä ihanuutta ollut paria palaa enempää. En tiedä, mitä taikoja kalalle oli tehty keittiössä, mutta se oli parasta kuhaa, mitä olen ikinä syönyt. Kenties palaan vielä joku kerta ja tilaan kuhaa neljän hengen annoksen ihan vain itselleni.

Pääruuaksi olimme valinneet viiriäistä metsäsienitäytteellä, grillattua Martinlaakson osterivinokasta ja punajuuri-mustikkapyreetä. Taannoinen huono kokemus viiriäisestä ei onneksi tällä kertaa toistunut vaan puolikas lintu oli paistettu jotakuinkin täydellisesti. Pinta oli kauniin ruskistunut, mutta liha oli niin mehukasta ja mureaa, että heitin hyvät tavat hetkeksi sivuun ja kalusin ahnaasti viimeisetkin lihan rippuset luista. Osterivinokas oli saanut herkullisen aromin grillissä ja sitä olisi voinut olla annoksessa enemmänkin. Sen sijaan lautaselle asetellut, sinällään kauniin neitseellisen kalvakkaat kaalinlehdet tuntuivat makunsa puolesta kuuluvan johonkin toiseen annokseen.

Jälkiruokana oli karamellisoitua maitosuklaata, karviaista ja auringonkukansiemeniä. Ja taas sain aiheen ärsyyntyä, kun paahdetut auringonkukansiemenet ja puolikuivatut karviaiset tuotiin erillisissä astioissa, joista niitä sai sitten itse ripotella lautaselle. Kun syön ravintolassa, lähden siitä, että keittiössä jokainen osaa tehdä kauniimpia annoksia kuin minä ruokapöydän ääressä. En todellakaan kaipaa tällaista puuhastelua.

Onneksi jälkiruokakaan ei makunsa suhteen pettänyt vaan maitosuklaan makeus, karviaisten kirpeys ja auringonkukkien pähkinäinen maku sopivat loistavasti toisiinsa. Se olisi ollut aivan täydellinen lopetus hyvälle aterialle, mutta - ja tämä on aika iso mutta - minulla oli edelleen nälkä! Luulin, että ne ajat olisivat jo olleet ohi, jolloin fine dining -ravintolasta sai poistua vatsa kurnien, mutta näin vain pääsi käymään.

Seuraava epämiellyttävä yllätys oli laskussa: tarjoilijamme suosittelema pinot noir oli hyvää ja sopi viiriäisen kanssa juuri niin hyvin kuin hän oli luvannut. Emme olleet perehtyneet viinilistaan vaan luotimme siihen, että tämän tasoisessa paikassa henkilökuntaa kannattaa kuunnella. Hieman silti hengästytti maksaa 86 euroa viinistä, jonka hinta maahantuojan sivulla on 24,40 €.  Tiedän, että suomalaiset ravintolat joutuvat repimään katteensa viineistä, jotta ruokien hinnat voidaan pitää järkevällä tasolla, mutta rajansa kaikella.

Kannattiko?

Ehdottomasti. Ultima on kaikesta murinastani huolimatta kokeilemisen arvoinen. Raaka-aineiden laadussa ei ole tingitty piiruakaan vaan kaikki on parasta mahdollista. Ruoka tarjoaa upeita elämyksiä, vaikkei tietäisi tuon taivaallista sen takana olevasta filosofiasta ja näin pitää ollakin. Alén ja Tuominen tietävät, että ihminen on nautinnonhaluinen olento ja osaavat panna luovuutensa kukkimaan oikealla tavalla tässä eräänlaisessa ruokalaboratoriossa.

En myöskään voi tarpeeksi ylistää salihenkilökuntaa, joka oli asiantuntevaa ja ystävällistä ja otti myös kritiikit tyylikkäästi vastaan. Tarjoilijalla on suuri valta vaikuttaa asiakkaan kokemukseen ja tällä kertaa jokainen kohtaaminen nosti paikan pisteitä.